Molin kuullu siitä tummasta kostajasta takapihan pojjilta monasti ja kaikenlaasta. Kuulemma viime syyskesällä soli saanu aikaaseksi puskissa monelaasta kuhinaa ja hämminkiä. Visshin soli ajanu yhren kummisäären roikalehen itsariin asti, oli se kurnuttaja tosin kai ollu melekoonen häntäheikki, jotta tierä vaikka sen olis ottanu joku mustasukkaanen isäntä päiviltä. Soli tierämmä hukuttanu ittensä. Mutta tieränny sitä sitten noista "tietotoimiston pojjista" ja niiren jutuista. Praataavat silimät ja suut täytehen paskaa muutoonki kaikille hyväuskoosille, aina kun vaan kerkiävät. Muttei sitä legenraa ny ihan kai pelekästään lättyä lätisyttämällä saara aikaaseksi, niin moon tuumannu monasti kuitenki sitte ku oon omas rauhas päässy sulattelemahan niitten tarinoota. Ja tämmöösenä hitahamman sorttisena kaverina en oo koskaan kerinny sitä tyyppiä näkemähän. Son kuulemma perkeleen nopia kaiken lisäksi.
Mun on aina ja jokapaikas näläkä. Pruukaan syörä puputtaa kaiket päivät, ei näin hitahana oikein muuhun oo. Mutta sen mä tairanki hyvin. Tuppaan vaan sitte kasvamahanki sen mukaasesti ja paree niin, ku ei oo elonpäivillä meikäläistä kuiteskaan siunattu piremmälti. Vaihran tierämmä joku päivä olomuotoa ja sen jäläkehen kukaa ei usko millaanen läski oon ollu. Molin siis syömäs ku meinasin saara slaagin. Non sittekki puhuneet totta, jumalavita! Karmaaseva musta pehko täytti mun näkökentän ja pimensi auringonki. Motin kaikki jalat alleni ja verin ittiäni koukkuhun-oikooseksi sen minkä paksulta varrelta sain aikaaseksi. Voi varjele, että sitä voi elukka olla päässilimäänen kolloo ku ei ota haravihinsa toisten varootuksia. Sitä koitetahan tolokuttaa ehtoo ehtoon perähän notta son olemas ja äärimmääsen vaarallinen, pirä varas. Ja sinet ota mitää vaarihis, syörä puputat vaan perkeles perse homees henkes kustannuksella.
Honasin pian ettei mulla ollu mahiksia päästä sitä julumettua otusta karkuhun. Se tuhisi ja hönkääli mun niskas aiva sama kuinka lujaa koitin päästä etiäpäin. Vaikka oonki läski ja vihiriä, on mullaki sisua, saatana! Tuumasin, että en iliman kunnon rähinää täältä lähäre - en vaikka henki menis! Käännyyn sitä roikaletta vastahan ja nousin takajaloolleni ja huusin sille että tuu raukka tänne ja ota multa turpihin senkin räkänokka rääpäle äläkä vaan hohuuta raukkamaasesti niskahan! Hyökkäälin sitä kohoren ja olin niin häijjyn näköönen ku vaan suinki osasin. Ja jumalauta, se vaan pisti maahan ja nauroo mulle! Mua ei kukaan koskaa pitäny niin narrina.
Päivä alako painumahan jo ehtooseen. Karvaturri piti mua erelleen pilikkanaan, leikki ja ilikku mulle, olis ny ottanu hengiltä notta olisin saanu eres jonkimoosen sankarin mainehen. Molin kyllä jo aivan henkihieveris, jos totta puhutahan, ei pumppu aivan maharotonta ressiä kestä ja täs ny oli ollu jännitystä jo aivan tarpeheksi yhyrelle marolle. Tuumasin jo että riistän hengen itte itteltäni - niinsoli aikaasempiki uhri vissihin teheny enkä yhtää ihmetelly tämän jäläkehen. Justihin ku pohorin notta heittäärynkö kuollehena maahan vain hirttäärynkö kenties se musta kostaja nousi. Se turjake lähti hyvin vastahakoosen näköösenä jonku jumalattoman suuren kokoosen ihimisolennon matkahan. Voi perkele, soli lähellä.
Kummä vähän rauhootuun ja kelasin tapahtumat mielssäni ei mulla ollu ku yks ratkaasu tähän tilatehesehen. Multa oli menny niin sanotusti maine ja kunnia. Pakkasin omaasuuteni ja lähärin nostelemahan. Tuumaisin notta se voi olla ruoho veheriämpää airan toisella puolen. Joku häpy sitä on toukallakin.
Kommentit