Ehdittiin kisoihin ;) Ja ajoissa, vaikka ilmoittautuminen menikin aika tiukille. Tytöt nukkui aamulla tunnin pidempään kuin tavallisesti. Mä ehdin jo jatsailla sinne tänne hermostuksissani, täytyykö ne nyt herättää ja voi voi ehditäänkö ja kuinka ne nyt vaan nukkuu... Kumpikin sai aamupalansa ja iskä ja Paula jäivät hoitelemaan pimatsut aamupäikkäreille kun Roni lähti heittämään mua kisapaikalle.

Eka rata meni aivan totaalisesti jännityksen piikkiin, en oikein edes muista mitä siellä sössin. Kipa kävi niin kierroksilla etten hetkeen muista, räkytti ja rähisi remmissä verkatessa. Jokatapauksessa kepeiltä tuli ensin vitonen, olin auttamassa sitä sisään enkä jättänyt tarpeeksi tilaa. Hylky tehtiin jossain radan puolen välin jälkeen, en vienyt loppuun asti hypylle ja taisi sitten jäädä koko este suorittamatta mutta ajattelin että persana, nyt vaan räkä roikkuen maaliin ja kovasti koiralle palkkaa, se meni niinkuin pitikin ;)!!

Toiselle radalle oli kierrokset mun koneessa jo vähän laskenut, Kipa senkun vaan jatkoi samalla tappomentaliteetillä, IHANAA! Olen paasannut itselleni, että jos Kipa joskus varastaa lähdössä, vien sen takaisin ja otan uusiksi, otetaan sitten oikein vauhdikas ja tyylikäs hylky. No, niin vain pyörsin puheeni. Kipa varasti ja lähdin liikkumaan sen mukaan hätäisesti sillä seurauksella että kun se oli hyppäämässä ekaa hyppyä, otin sitä jo haltuun vastaiselle kädelle kakkoselta käänymistä ajatellen. Todennäköisesti mun käsi sitten veti ekan riman alas tai Kipa hyppäsi huolimattomasti, mitä se ei yleensä tee. Loppurata mentiinkin sitten mitään säästelemättä, vitska (niillä ei tee mitään ;D) tai hylky, ihan sama, pidetään hauskaa! Pari pitkää kurvia tuli mutta olin oikein tyytyväinen. Ja nyt maltoin antaa kepeille tilaa vaikkakin helpotin niitä ja vein oikealta puolelta ja valssain keppien jälkeen sellaisen kökkö-valssin jossa koira väistää kompuroivaa emäntäänsä... Mutta voi video että oli kivaa ja mun pieni valkoinen hemaiseva pörröpääni veti taas hanikat kaakossa!! Lopputuloskin lämmitti, radan toiseksi nopein aika!

Viimeinen rata olikin sitten hyppäri. Ne on aina mulle pahoja, en tiedä miksi. Rytmitän radat aina jotenkin kontaktien mukaan ja kun niitä ei ole (enkä saa vetää yhtään henkeä ;), olen yleensä ihan hukassa vauhdin kanssa. Nyt tiesin jo rataan tutustuessa että keppien jälkeen tulee kiire, jos vien ne niinkuin suunnittelin oikeelta puolelta varmistellen (ei pitäisi koskaan varmistella mitään...). Keppien jälkeen takanaleikkaus ja olen auttamatta myöhässä sitä seuraavalle hypylle josta kääntö muurille ja suoraan putkeen. Sen jälkeen vasta olenkin myöhässä ottamassa vastaiseen käteen hypylle ja tuurilla kohti putkea... Se meni just näin mutta Kipsi Irmeli se luki rataa ja läähättävää emäntäänsä aivan mahdottoman hyvin ja hoiteli tiensä toiselle putkelle asti mallikkaasti. Mä hoopo otin sitä siinä vielä aivan turhaan haltuun, oikein konekivääri tätätätä-käskytyksellä ja Kipa teki just niinkuin pyysin. Putkella käänty vielä kattomaan, eikös nyt kuitenkin tänne mamma ja pyörähti putken suulla. Jos olisin jaksanut, olisn purru kieleni poikki, mutten hengästymiseltäni pystynyt millään. Loppurata taas aivan unelmaa, etenkin viimeiselle putkella Kipa haki itse aivan superhyvin, ei tarvinnut saattaa, riitti kun vartalolla sen sinne vei ja mä ehdin valssaamaan toiseenpäähän ilman mitään hoppua. Tunnustan, että toinenkin vitonen kirveli vallankin kun aika oli radan toiseksi nopein (ei hävitty pitkäkinttuiselle Häggblommille kuin muutama sadasosa ;) ja mun moka-piikki senkun vaan kasvoi. Kipa ei olisi paremmin voinut mennä, mä en voi sanoin kuvailla miten mahtavaa laatuaikaa me kahdestaan vietettiin!! Ja aivan sama, vaikka oltais saatu hylky joka radalta, mun sydäntä lämmittää se miten tuo koira oli elementissään päästessään tappamaan esteet!

Päivä oli siis mamman mieltä ylentävä mutta rankka. Ekan ja tokan radan välissä kävin imettämässä Tuomikylän puolella päikyiltä heränneen Sannin ja tokan ja kolmannen radan välissä maitoauto oli parkissa kuplan pihassa. Nauratti, imetin pötkölläni auton takaosassa (Sanni ei oikein muuten suostu syömään, kai sitä ahdistaa asento sylissä), ja koputin aina lasiin kun homma oli ohi. Marko tuli sit avaamaan takaluukun ja taas jatkettiin ;) Illalla olin niin puuduksissa että kävelin aivan puujaloilla ja tunnustan, vieläkin akilleksissä vaihloo aamuisin!

Poke-mies oli rakas nähdä, voi että miten hyvää huolta siitä pidetään! Markolla oli monta petikaveria öisin kun oma lauma nukkui kaikussa! Kiitos Paula ja Roni viikonlopusta!

Rottakarkki ja Pilvi kutsuvat, heräsivät juuri ulkoa!