Viimeiseen vuorokauteen on mahtunut tapahtumia enenmmän kuin meinaa allekirjoittaneen sydän ja hermosto meinaa kestää. Ja vuosityöaika.

Minna ja tytöt tulivat kyläilemän eilen. Sara oli jäänyt pitämään kotiin vahtia, Senna ja Sooda lähtivät Kipan kanssa reippaalle sauvakävelylenkille. Hyvät hiet saatiinkin pintaan :)

Kotona Kipa innotui Soodan esimerkillisestä vaikutuksesta hölmöilemään kunnolla Hymyn kanssa, ihanaa! Perään piti kuitenkin katsoa ettei mitään kolmiodraamaa päässyt syntymään mutta hyvin kävivät juonet tytöillä yhteen, ainakin tälläkertaa. Hymy harjoitteli leikin ohella pöydällä seisomista ja käsittelyä. Hampaatkin näykyivät jos oikein nopea oli kinkun palan kanssa!

Mutta niinkuin usein käy, itku pitkästä ilosta. Aivan harmittoman näköisen tilanteen seurauksena Hymy sai tänään lastan vasempaan etujalkaansa ja röntgenkuvissa näkyi värttinäluun murtuma :( Meillä on keittiöön kolme porrasta ja Hymy on oikein taitavasti osannut niissä kulkea. Nyt se tuli niitä alaspäin Soodan perässä, vauhtia oli ehkä himpun liikaa mutta ihan hallitun näköisesti Hymy oli alas tullut kunnes sitten viimeisen portaan jälkeen vasen etujalka vääntyi ulospäin. Liekö tassu lievennyt  ja taittunut alta, kipeää se kuitenkin teki. Tutkittiin heti yhden fysioterapeutin ja koirahierojan voimin tilanne, laitettiin kylmää ja päädyttiin odottamaan aamuun tilanteen kanssa. Hymy astui hipaisten jalalle, antoi tutkia mutta selvyyteen kipukohdasta ei oikein päästy.

Aamulla jalka oli kovin pipi ja lähdin lääkäriin pennelin kanssa. Emme päässeet lennosta tutkimuksiin vaan äippä lähti töihin ja isi tuli takaisin omista töistään kotihoitajaksi. Iltapäivällä olimme sitten koko kolmikko vastaanotolla, työpäivälle ei mittaa tullut puoliakaan... Hymyn saadessa rauhoittavia ei vähän isompi piikki olisi tehnyt pahaa mammallekaan. Röntgenkuvissa näkyi siisti murtumalinja värttinäluun puolenvälin yläpuolella. Paranemisennuste on oikein hyvä mutta huoli tietysti kova. Nyt Hymyllä on neonoranssi lasta jalassaan, verhottuna minigrip pussilla ja lohikäärmejarruestesukalla, kokoa 19. Hymy on sitä mieltä että ei kuulu mun kehoon, ottakaa pois.

369359.jpg

Mammalla ottaa edelleen koville... Rankkaa tämä äitiys, nyt olisi saatava hoitovapaata tms. Tili eläinklinikalle on nyt kuitenkin avattu, jo ennen ekoja rokotuksia. Pyysin kanta-asiakaskorttiakin :) Ensimmäinen kipsipotilas Hymy ei meillä ole, Poke kulki vastaavan neonpunaisen kanssa toissakesänä. Ja sitä lastaa nimittäin vaihdettiinkin usein. Kerran mm. sorsanmetsästysuintireissunjälkeen. Vesiriistaa noutava bokseri, totta se oli, ainakin kerran.

Ai niin, painoa neidillä on nyt 2,5kg.