Väsättiin koko eilinen päivä aitaa tontin ympärille. Aidataan 2500 neliöstä noin 2/3 osaa, pitäisi jäädä leikkikenttää ihan riittävästi temmeltää :) Markolla oli neljä oikein ahkeraa apulaista, mustakin oli varmaan ihan yhtä paljon hyötyä kuin koiristakin! Karkasin välillä orvokkeja hakemaan (ja lisää aitatolppia), istuttelin niitä ja kuppelehdin muutenkin tekemässä kaikkea todella tärkeää...

Aloitettiin talkoot aamupäivällä kymmenen aikaan ja lopeteltiin suomen pelille, aika kypsää kauraa oli koko sakki. Talon takanurkalta jäi noin 10 metrin pätkä kesken, täytyy saada aita nyt joku ilta loppuun saakka valmiiksi.

572264.jpg

Pallot jotenkin lisääntyvät tuolla metässä, tätäkään yksilöä ei ole sitten viime syksyn näkynyt mutta jostain se taas pihalle löytyi...

572273.jpg

Välillä piti istahtaa että kohta taas jaksaa... Kipalla piti niin kiirettä ja touhua koko päivän että sitä ei saanut edes linssin eteen kunnon kuvaan, aina jäi puolet koirasta pois....

Kirettä meillä piti myös lauantain kisoissa Mikkelissä :) Saatiin meidän eka voitto kolmosissa... ja toinenkin! Vuoden päästä olisi sitten mahdollista saada valion arvo :D... Paitsi että siihen vaaditaan se näyttelytulos. Nyt kaivataan kohteliasta englantilaista tuomaria joka on paitsi huono näköinen niin myös puoli sokea ja kertakaikkisen gentlemanni :) Kennelnimi Ropelikorvan ei tässä tapauksessa pientä koiraa pahenna vaan on erittäin totuudenmukainen :) Katsotaan josko uskallaudutaan kehään sinistä nauhaa yrittämään!

Hymyllä oli tänään jännä päivä. Ihan ihku ekat "agilityharkat" penturyhmässä. Mukana on kelpiet Kettu 9kk ja Hi-Likka 5 ½kk sekä bordercollie Riimi käsittääkseni myös noin 9kk ja meidän Hymelius 5½kk. Hi-Likka ja Hymy olivat pari. Tytöt tekivät tuttavuutta lyhyeen putkeen, oi, se oli kivaa! Eka läpimeno jännitti molempia mutta siihen se jännitys jäi :) Lisäksi tutustuttiin puomiin ja "hypättiin" siivekkeiden välistä riman ollessa maassa. Namitädit oli aivan pop ja palkkaa kului ;) Meillä oli vanha sukka mukana ja riekuttiin ja reviteltiin sen kanssa. Olen aika tohkeissani miten reipas Hymy on :)