Liekö hulluutta, mutta ilmoitin Kipan Seinäjoelle 26.4. kisoihin. Hui. Kisakirje oli tullut sähköpostiin tänään ja veti vatsan sekaisin ;) Tavoitteena meillä on ehtiä ajoissa paikalle ja olla omalla vuorollamme ensimmäisen esteen takana! Niin, onhan olemassa sanonta että lahjattomat treenaa, ei olla ehditty sinne treeneihinkään kuin muutama kerta ja niitä lahjoja on annettu aika niukasti! 

Ajoissa ehtiminen siihen ekaan starttiin voi olla melkoista hurjastelua. Tyttöjen aamupäiväpäikkärit alkaa yleensä siinä yhdeksän hujakoilla ja tunti ennen sitä on melkoista tissirallia. Täytynee aloitella aamu Kertun tahdissa jo ennen kuutta ja toivoa että kaikki menee ns. nappiin, yleensä ei mene kun muuttuvia tekijöitä on aiheuttamassa kaksi... Onneksi matkustellaan jo edellisenä päivänä, vietetään samalla viikonloppu Ilmajoella Paulan ja Ronin luona. Ja halitaan lujasti Poke-miestä tuntitolkulla!!! Ikävä on kova!

Kevättäkin on vihdoinkin ilmassa vaikka lunta on vielä maassa takapihan täydeltä. Uskomattoman paljon sitä olikin ja tuntuu että saisi tuo jo lähteä, viimeistä nokkoa myöten. Kipalla on vähän kevätpörriäistä ilmassa, menottaisi ihan kamalasti mutta viime viikkojen aikana ollaan ehditty aivan liian vähän puuhailla. Kerttu ja Sanni ovat pitäneet äidin ja vuorollaan molemmat mummot aivan täystyöllistettyinä iskän paiskiessa pitkää päivää. Hymy puolestaan on ollut nyt muutaman päivän ajan masentuneen oloinen. Se on hissutellut nurkissa ja ollut vähän apaattinen sekä ruokahaluton eikä oma touhukas itsensä. Pyörittelin sen läpikotaisin enkä löytänyt mitään ulkoista vaivaa, vaikka ei se kipeältä vaikutakaan. Olisiko nyt juoksujenkin jälkeistä oireilua? Täytyy yrittää nyt pihistää jostain raosta sille ihan privaatti-aikaa ja puuhailla jotain mukavaa ja palkitsevaa! Voi tätä riittämättömyyden tunnetta välillä!! Mutta kai se on vain sopeuduttava meidän kaikkien, että aikansa kutakin ja nyt mennään näin päivä kerrallaan. Kaksi tomeraa ketyä on kasvamassa :)!