Marko lähti eilen aamupäivällä työreissuun ja mä jäin yh-äipäksi kahdeksi yöksi ja melkein kolmeksi päiväksi. Kovaa hommaa, henkisesti nimittäin. Aamuisin on ollut niin helppo lähteä kun Marko on jäänyt vielä nukkumaan ja kolistelemaan aamutouhuja ja lähtenyt noin kymmeneksi töihin (oon edelleen herännyt klo 5.50 ja ollut töissä jo noin 7.15 jolloin olen päässyt liukumaan aikaisemmin pois). Koirat on seurailleet touhuja pitkin aamua ja Hymykin on "väsyttänyt" siinä itsensä. Marko ei ole oventakaa kuullut itkuja, survival-kit on toiminut.

Tänä aamuna koirat siis suorastaan hylättiin kun yh-äippä lähti ansaitsemaan puruluurahoja. Läväytin lelut ja namipiilot keittiön lattialle mutta kai mun ranneliike oli jotenkin väärä kun Hymy hiippaili välittömästi mun perään eteisen välioven taa. Ei siis ollenkaan niin hyvä lähtö kuin Markolla. Tottakai kiusasin sitten itseäni ja jäin tirkistelemään keittiön ikkunoiden taa mitä sisällä taahtuu. Kipa repi apinan raivolla wc-rullahylsyjen sisältä lauantaimakkaraa, Poke makasi huulet levitettyinä portaiden alla kopassaan (ja näytti siltä ettei kukaan rakasta, taisi tiristää pari tippaa silmistäänkin) ja Hymy makasi mahallaan eteisen oven takana ja nosti kuonoaan kohti kattoa ja ulvoi, volymea kuitenkin säästellen. Voi hyvä isä, lähde siinä sitten töihin. Kidutin itseäni ikkunoiden takana kymmenisen minuuttia, Hymy makoili edelleen oven edessä ja aika ajoin ulvoi surumielisesti. Ei kuitenkaan ollut hätääntyneen tai rauhattoman oloinen, pötkötti siinä vain. "Hiki laiskan syödessä", kai sen ikävöinninkin voi tehdä vähemmällä energiankulutuksella. Viisas penneli.

Tulin kotiin puoli kolmen jälkeen ja tietysti keittiön ikkunoiden kautta. Hymy pötkötti kopassaan ja Kipa+Poke portaiden alla. Pissit ja kakat olivat papereilla ja kaikki oli sen näköistä että mitään panikointia ei ollut todisteiden valossa nähtävissä. Taidan kuitenkin jatkaa tätä kidutuskampanjaani aamuisin. Ehkä menen makkarinkin ikkunoiden taa katselemaan nukkuvaa miestäni, voisihan se olla ihan uusi, mielenkiintoinen näkökulma aviosiippaan. Täytyy kuitenkin pitää silmällä ettei naapurit näe, en välttämättä ole tälläkään hetkellä naapurustomaineessa kaikkein puhdasjauhoisimmasta päästä... Mutta siitä lisää toiste, karkaa tarina jo otsikosta kuten ennen muinoin kouluaikoina.

Yh-äippä on revitellyt pennelin kanssa töiden jälkeen. Laitoimma elämän eilen risaiseksi ja lähdimme kylille. Katsomaan poneja. Ja ponit oli huippu kivoja. Etenkin Sooda-poninpentu... Kerrottakoon että ponit ovat Sara, Senna ja Sooda, shelttineitokaiset Keljonkankaalta, osa jopa sukua, joten huonossa seurassa emme olleet :) Hymy oli reipas tyttö vieraassa paikassa, haki alkuun tukea äipän sylistä lattialta mutta pienen ujostelun jälkeen lähti viipottamaan omia polkujaan. Soodan kanssa alkoi synkata ja lopputuloksena oli huimaa kirmailua ja hammastelupainia. Sooda opetti jokusen uuden tempun Hymylle, sheltti-air 360 astetta kinner-gripillä saisi Antti Autin, Heikki Sorsan ja muut lököpöksyt kalpenemaan. VAPISKAA! Kotimatkalla uni maittoi... Ja riitti myös yön yli.

Ixus55 ominaisuudet eivät vauhdissa meinanneet pysyä mukana :) Jahka sitten kun meillä kaikilla on oma rollaattori...

Tänään jatkettiin kyläluutailua kun kerran vauhtiin päästiin. Lenkitin Kipan ensin Hymyn suosiollisella avustuksella (ei ollut samaa mieltä siitä että osa lenkkiä olisi hyvä matkustaa povarissa) ja sen jälkeen vielä Poken yksikseen. Jos ei muuta niin kuntohan tässä kasvaa... No lenkit oli tuossa "omassa" metsässä, reilun 20 min kipale. Sen jälkeen pakkasin Hymyn taas autoon ja lähdettiin katsomaan/kopioimaan agilitynauhoituksia bc-Flain perheen luokse. Kaikki meni taas hienosti, ensin tutkailtiin ja todettiin paikka siistiksi mestaksi ja asukit kunnollisiksi. Eikun menoksi. Flai osasi painiskella hienosti pienen kanssa, oikein hyvää sosiaalistamismateriaalia ;) Myös Veera neidin seura tekee hyvää, perään täytyi katsoa ettei Hymy hampaillaan päässyt tekemään liian läheistä tuttavuutta pikku sormien kanssa.

Nyt täällä on hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Hymy näkee unia lattailla, Poke itki ruokaa lisää kuppinsa edessä mutta luovutti kun uhattiin rukkasiksi muuttaa ja paineli punkkaansa mököttämään. Jos tietäisi numeron eläinsuojeluviranomaisille niin varmaan soittaisi. Kipa käy noin 10 min välein tarkastamassa sohvalta joko saan tämän valmiiksi. Tekee kyllä mieli jo heittää levyksi sen viereen.

Aamulla en takuulla herää klo 5.50.